sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Loppuviikon treenejä

Moikka!

Loppuviikko on mennyt kivasti treenien parissa. Energiaa on taas kuin pienessä kylässä, vaikka koko viikko on menty nätisti ruokaohjeita gramman tarkkuudella noudattaen. Sokeriton ja herkuton tammikuu on aloitettu voitokkaasti. Heti vuoden ensimmäisenä päivänä teki mieli herkkuja. Syy on todennäköisesti tässäkin se, että kun joku asia on kiellettyä, sitä tekee mieli heti :) Syksyn aikana en ole kieltänyt itseltäni herkkuja, joten niistä erossa pysyminen onkin ollut (lähes aina) hieman helpompaa. Ensimmäinen päivä selätettiin kuitenkin hyvällä treenillä ja sen jälkeen on kulkenutkin herkuttoman kanssa vaivatta. Lupaus tulee pitämään koko tammikuun!

Tänään viettelen ansaittua lepopäivää. Kävin tekemässä neljännen salitreenin eilen ja olipas muuten hyvä! Olin ajatellut tehdä takareidet ja pakarat ja päädyinkin niiden lisäksi tekemään vielä olkapäitä ja käsiä. Treeni alkoi 10 minuutin lämmittelyllä, jonka jälkeen hieman kyykkyjä ja prässiä lämmittämään lihaksia. Tähän päälle  polven koukistuksia, SJMV:tä, lonkan ojennuksia, loitontajia etukenossa (ottaa tässä asennossa paremmin pakaraan)... Sitten siirryin taljalle ja tarkoitus oli tehdä potkuja, mutta.... joku oli vienyt nilkkaremmit!! Enpä löytänyt niitä mistään, joten potkut jäi sitten väliin. Pöh..

Päälle vielä olkapäitä ja käsiä ja treeni oli ready. Aikaa kului 01:10 ja melkoisen korkealla sykkeellä koko treeni. Olkapäät tein alla olevan videon mukaan, jonka sattumalta löysin. Minna Pajulahti treenamassa olkapäitä. Iso kiitos jälleen YouTuben ihmeelliselle maailmalle  :) Suosittelen testaamaan, polte on taattu!




Perjantaina oli selkä-rintapäivä, jonka päälle tein 20 minuutin aerobisen treenin portaiden nousu laitteessa tai mikä liekään :) Olen tehnyt kulmasoutua yleenä kympin painolla, mutta nekin olivat kadonneet jonnekin, joten päädyin poimimaan lattialta 12kg:n kahvakuulan ja sitä sitten hiki hatussa riuhdottiin ylös. Mutta jaksoin! Viimeisiä toistoja myöten.

Torstaina kävin tekemässä olkapäät, ojentajat ja hauikset. Aion ottaa tuon ylläolevan liikepatterin mukaan kyllä olkapäätreeniin, toimi kyllä erittäin hyvin! Salilla hikoilun päälle hikoilin vielä 30 minuuttia crossarin päällä.

Pakko alkaa skarppaamaan kuvailun suhteen ja alkaa laittamaan enemmän treenikuvia tänne. Kun vain muistaisi kantaa puhelinta mukana :/ :D

Saas nähdä, onko pudotusta viime viikkoon tullut, huomenna aamulla se vaa'alla selviää :) Alan kuitenkin olemaan jo melko lähellä tavoitetta, jos sitä voi siksi kutsua. En mitään tiettyä lukemaa ole miettinyt, kunhan ei luku enää seiskalla ala ja siitä jos pari kiloa vielä saisi pois, uskoisin, että tyytyväisiä tässä oltaisiin :)

Mitenkäs teillä muilla on tammikuu lähtenyt käyntiin? Vietetäänkö herkutonta/sokerintonta?

-H-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos jo etukäteen ajatuksistasi :)